Kotimatkalla
Aurinkoinen ja lämmin juhannusaatto Pietarissa kääntyi illaksi. Neiti Alexandra Gedda Tampereelta oli saapunut kaupunkiin tuntemattomaksi jääneen ystävänsä kanssa vain paria päivää aikaisemmin. Gedda oli tsaarivaltakunnan pääkaupungissa hoitamassa afäärejä ja hankkimassa tarvikkeita Tampereen Kauppakadulla sijaitsevaan leipomoonsa, jonka hän oli siirtänyt Kyttälästä kaupungin suosituimman kadun varteen vasta hiljattain. Kellon lähestyessä ilta kahdeksaa, neidot odottivat laukut pakattuina Suomen asemalla junaa numero 6, samalla kun vossikoiden ja matkustajien varjot kävivät saapuvassa juhannusaattoillassa entistä pidemmiksi. Neiti Gedda ei tiennyt, että tämä jäisi hänen viimeiseksi juhannusaatoksi. Itseasiassa viimeiseksi auringonlaskuksi.
Oli juhannus, vuosi 1882. Juna matkasi juhannusaaton ja juhannuspäivän välisen yön pitkin ns. nälkärataa kohti Riihimäkeä. Sinne se saapui juhannuspäivän aamuna kello 11. Neiti Gedda ilmoitti matkakumppanilleen, että hän jää pois Hämeenlinnan asemalla ja käy tapaamassa ystävätärtään neiti Nyströmiä Hattulan Kouvalassa. Geddan matkakumppani lupasi viedä Alexandran matkalaukun, ostokset sekä sanan Geddan paluusta mukanaan Tampereelle, jossa heitä odotti saapuvaksi Alexandran liikekumppani, neiti Tammelander. Matkustajien tiet erosivat lopulta Hämeenlinnan asemalla, mistä juna jatkoi matkaa Tampereelle kello 12:20 jälkeen. Neiti Geddalla oli mukanaan vain kapsäkki, rottinkinen ruokakori ja rahapussissa vähäinen määrä rahaa, ehkä parisenkymmentä markkaa. Hän huikkasi asemalla odotelleelle pika-ajurille ja otti vossikkakyydin Hämeenlinnan keskustaan kestikievariin, sen aikaiseen majataloon, josta herrasväki ja rahvas saivat ajurin ja hollikyydin seuraavalle kestikievarille tai lähistölle haluttuun paikkaan. Neiti Gedda pyysi kyydin Hattulaan.
Neiti Gedda
Alexandra Gedda oli kappalaisen Berndt Fredrik Geddan ja Eva Sofia Lindströmin tytär, kotoisin Teiskosta. Hän oli perheen kuopus ja hänellä oli viisi sisarusta. Sisaruksista vanhin oli, Amanda Sophia (s. 1832), joka kuoli vain vajaan vuoden ikäisenä 1833 isorokkoon. Isoveli Birger Fredric (s. 1834, k. 1862 tai 1863) oli luutnantti autonomian ajan armeijassa, ensin Porin tarkk’ampujapataljoonassa ja myöhemmin Suomen kaartissa. Berndt Florus (s. 1835, k. 1881) toimi Tampereella kirjurina ja kauppapalvelijana. Hän oli naimisissa Vilhelmiina Raskin kanssa ja kuoli pitkällisen sairastelun jälkeen. Julie Elise (s. 1836, k. 1842) menehtyi nuorena, hieman ennen Alexandran ensimmäisiä synttäreitä. Blechard Frans (s. 1838, k. ?) seurasi Birger-veljensä jalanjälkiä ja palveli ensin Oulun tarkk’ampuja-pataljoonassa nuorena aliupseerina sekä myöhemmin 1880-luvulla Tsaarin armeijassa majurina 99. Ivangorodin jalkaväkirykmentissä.
Alexandran isä oli Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas vuosien 1815-1823 välillä. Berndt Fredrik Geddasta tuli ylioppilas Turussa 1823 ja hänet vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1826. Hän toimi nuorena pappina ensin Urjalassa ja sitten Tammelassa. Alexandran isä ja äiti vihittiin Somerolla 1830. Sieltä perhe muutti Humppilan Koivistoon, jossa Berndt toimi Humppilan ja Jokioisten saarnaajana 1830-1838 välisen ajan. Hinnerjoen kappalaiseksi hänet vihittiin 1837 ja perhe asui siellä aina 1843 saakka. 10.10.1842 Berndt Fredrik Geddasta tulee Lempäälän kappalainen ja Geddan perhe asuu vuosien 1843-1857 välisen ajan Lempäälässä.
Neiti Gedda tutustuu tuolloin Lempäälässä asuessaan, noin 1850-luvun puolivälissä Lempäälän Lastusten rustitilan omistajan, kauppias ja porvari Karl Henrik Nyströmin tyttäreen Hildaan. Hilda Margaretha Lovisa Nyström oli kolme vuotta neiti Geddaa vanhempi, mutta heistä tuli erittäin hyvät ystävät. Olivathan he Lempäälän vähälukuisen ylhäistön nuoria neitoja, mamselleita, ainakin Gedda, jakaen samat sosiaaliset kuviot ja ystäväpiirin. Vuonna 1857 Geddan perhe muuttaa Lempäälästä Teiskoon ja Nyströmin perhe Urjalaan. Geddat asettuvat Teiskon pappilaan, missä heidän kanssaan asuvat myös Gustava Sofia Wilhelmina Tammelander, kuuromykkä piika Hedvig Johansdotter Sjö ja Kauppilan piika Anna Sofia Laurén. Tampereen pohjoispuolella Teiskossa Alexandran isä toimii kuolemaansa saakka Teiskon kappalaisena. Isänsä kuoleman jälkeen Alexandra joutuu muuttamaan äitinsä, veljensä Blechardin ja edellä mainittujen Tammelanderin sekä piikojen kanssa Pirkkalaan. Pirkkalan Willilän rusthollista naiset muuttavat Pirkkalan Hyhkyyn, missä Alexandra on kirjoilla kuolemaansa saakka.
Pirkkalan vuosina eli 1872-1880 välisenä aikana Alexandra Gedda ja ystävättärensä Sofie Tammelander päättävät perustaa leipomon Tampereelle. He ovat edelleen kirjoilla Pirkkalassa, mutta heidän ensimmäinen yhteinen liike avataan Kyttälään, silloiseen Tampereen esikaupunkialueeseen. Tuolloinen Kyttälä oli ilman asemakaavaa, tiheään rakennettu ja paikoitellen jopa kurja ja pahamaineinen työläiskaupunginosa. Neitojen liiketoimet kuitenkin sujuivat mallikkaasti ja Alexandra hakikin Tampereen valtuustolta lupaa rakentaa uusi kiinteistö Kyttälästä hankkimalleen tontille. Lupaa uudelle kiinteistölle ei kuitenkaan annettu, joten Gedda päätti siirtää leipomonsa Tampereen keskustaan, kauppias Lindbergin taloon osoitteeseen Kauppakatu 8. Hetkeä myöhemmin alkoivatkin ns. Kyttälän häädöt ja vanha Kyttälä jyrättiin sileäksi uuden asemakaavan alta.
Ennen juhannusta 1882 Alexandralla olivat asiat mallillaan. Liikeyritys menestyi ja afäärejä hoidettiin Pietarissa asti, rahaa oli kohtalaisesti, ystäviä riitti ja vaikka miestä ei ollutkaan löytynyt, niin kaikesta päätellen neiti Gedda oli yksi tuon aikakauden vahvoista itsenäisistä naisista. Ehkäpä hän ei halunnutkaan löytää miestä, eikä perustaa perhettä. Varjoisalla puolella elämää oli kuitenkin useamman perheenjäsenen menettäminen, sillä olihan hän haudannut juhannukseen 1882 mennessä jo siskonsa vuonna 1842, isänsä 1860, veljensä 1862 tai 1863, äitinsä 1877 ja vielä toisen veljensäkin 1881.
Kestikievarikyydillä Kouvalaan
Juhannuspäivänä elohopea kipusi mittareissa korkealle. Aamulla kello 7 Hämeenlinnassa mitattiin lähes 20 astetta ja auringon paistaessa päivälämpötila hipoi jo 30 astetta. Oli lämmin, aurinkoinen juhannuspäivä Kanta-Hämeessä. Kestikievarille asemalta saavuttuaan neiti Gedda pyysi kievarinpitäjä Törnroosia järjestämään hänelle hollikyydin Hattulan Kouvalan Laurilaan. Törnroosin ”palkkalistoilta” löytyikin ajuri Gustaf Adolf Helander hevosineen, joka päivysti kestikievarin ulkopuolella vähän matkan päässä. Helander itse oli kuitenkin estynyt kyyditsemään neiti Geddaa, mutta hänellä ajurirenkinä ollut Robert Gustafsson Hovila otti hollin hoitaakseen. Robert auttoi neidin hevoskärryjen takapenkille ja nosti Geddan kapsäkin ja eväskorin myös kärryihin. Hän käänsi hevosen kärryineen kestikievarin pihassa ja nousi itse kärryjen etupenkille.
Ajuri Hovila kääntyi takapenkkiä kohti kysyen: ”Mihinkäs teittiä skjutsataan?” johon neiti Gedda vastasi vain, että: ”Hattulaan, Kouwolan Laurilaan.” Hovila käänsi hevoset Saarenkadulle (nyk. Saaristenkatu) ja sieltä Hämeen linnan ohitse Ojoisille, Wanhalle Härkätielle kohti Wiisaria, Wuorentakaa ja Hattulaa. Matkan aikana neiti Gedda oli vähäpuheinen. Kappalaisen tytär ei rahvaalle puhunut asioitaan, odotti vain pääsevänsä ystävänsä Hilda Nyströmin luo mahdollisimman pian. Viisarilla ajuri Hovila päätti kuitenkin aloittaa keskustelun Geddan kanssa. Neidin väkinäiset ja torjuvat vastaukset eivät Robertia haitanneet, vaan Vuorentaan kylän kohdalla hän jo istui itsekin kärryjen takapenkillä neiti Geddan vieressä ja ohjasti hevosta kärryineen sieltä käsin.
Neiti Gedda mahtoi kokea tämän epämiellyttävänä ja tungettelevana, eikä hän 40-vuotiaana neitinä halunnut Hovilan kanssa sen lähempää tuttavuutta tehdäkään. Hovila taasen oli entuudestaan, ainakin rahvaan suussa, tunnettu asiakkaidensa lähentely-yrityksistä ja epätoivoisista ”iskuyrityksistä”. Se saattoi olla nuoren miehen kukkoilua ja rehvastelua, mutta mahdollisesti myös eräänlaisen sosiaalisen hylkiön ja hänen heikon itsetuntonsa syytä, että hän otti uhkarohkeita riskejä ja vaaransi näin oman työnsä ja isäntänsä maineen. Joka tapauksessa, hollin paikka ei ollut käpälöidä kappalaisen tytärtä, vieläpä keskellä kirkasta keskisuvea.
Viallinen mies
Robert Gustafsson Hovila oli syntynyt Hattulassa 2.3.1856, Lopelta Iso-Luolajan Hovilaan naidun Gustaf Alexander Kristianinpoika Skyttälän ja Fredrika Erkintytär Hovilan perheeseen. Hänellä oli kolme veljeä ja yksi sisko. Vanhempi veli muutti Hovilasta Janakkalaan eikä näytellyt enää Robertin elämässä mitään roolia. Nuorempi veli Oskari muutti Hattulaan Pikku-Luolajaan Klaasion torppaan, lähelle Nihattulan kylää… tai Nihattulan leiriä kuten aikalaiset puhuivat. Pikkusisko Mathilda ja veli Erik Johan jäivät Hovilaan, kuten Robertkin.
Robert Gustafsson Hovilalla ei kuitenkaan ollut sama nimi syntyessään. Hattulan syntyneissä hänelle on annettu nimeksi Kustaa Oskari Kustaanpoika, mutta 1860-luvun puolivälissä hänet on merkitty Yli-Hovilaan Kustaa Robert -nimellä. Syytä nimenmuutokselle ei tiedetä. Hän on käyttänyt nimeä Robert ainakin tuolta 1860-luvulta lähtien, sekä sen eri variaatioita kuten Robert Kustaa Hovila, Robert Hovila, Kustaa Robert Hovila, Robert Klaasio jne. Kyse voi olla myös papin tai apurin väärästä kirjauksesta kirkonkirjoihin ja perhe puhutteli häntä aina Rooperttina. Näin kävi vielä 1900-luvullakin, kun huonokuuloinen kirjuri kirjasi isoäitini nimen väärin kirkonkirjoihin, Ainosta tulikin virallisissa dokumenteissa Aini. Ehkä Robert aikuistuttuaan halusi karistaa lapsena kiusatun nimensä?
Robert Hovilan elämä ei ollut helppoa. Hänen vanhempansa kuolivat peräkkäisinä vuosina, ensin isä 1868 ja äiti 1869. Molempien kuolinsyynä oli tyfus, eli pilkkukuume tai lavantauti. Nämä kiertotaudit ja epidemiat olivat suurella todennäköisyydellä seurausta 1866-1868 välisistä kato- ja nälkävuosista. Robert jäi siis vaille vanhempia ollessaan vasta 12-13 vuoden ikäinen. Hänelle on myös merkitty rippikirjaan lisätietoihin ”halvaantuminen” ja myöhemmin hänestä käytetään ”viallisen miehen”-termiä. Tämä on voinut olla synnynnäinen ”vika” tai lapsuuden aiheuttama jonkinlainen lievä halvaantuminen, onhan hän kuitenkin voinut toimia aikuisiällä ajurina. Häntä on saatettu lapsena pilkata ja ivata vamman ja jonkinlaisen erilaisuuden tai erikoisuuden johdosta. Tuohon aikaan kun se taisi olla pikemminkin yleinen tapa kuin poikkeus.
Viimeinen juhannus
Vuorentaan kylän lähistöllä asuva Jonas Willgren oli nähnyt Hovilan noin kello 1 ja 2 aikoihin iltapäivällä ajamassa kohti Kouvalaa, nainen kyydissään ja molemmat kärryjen takapenkillä istuen. Vuorentaan kylän jälkeen Robert Hovila teki siirtonsa. Hän yritti fyysisesti lähennellä neiti Geddaa, mutta tuli jyrkästi torjutuksi ja torutuksi. Todennäköisesti hän sai myös tämän arvokkaan naisen uhkailut tulevista potkuista osakseen. Siinä menisi Robertin työ ja maine, ehkäpä rahallisia tappioitakin sakkojen muodossa tulisi. Ja sillä hetkellä, siinä sekunnin murto-osassa Robertin silmissä sumeni ja ajatukset kääntyivät mustiksi. Hovila puristi kätensä nyrkkiin, rystyset vaalenivat ja hän löi hurjastuneena ensin oikealla kädellä osuen Geddaa vasempaan ohimoon. Heti perään hän huitaisi vasemmalla kädellä osuen neiti Geddaa pään oikealle puolelle.
Neiti Gedda menetti tajunsa ja lysähti osittain hevoskärryjen lattialle kapsäkkinsä päälle. Robert Hovila siirtyi takaisin kärryjen etupenkille ja kiihdytti hevosen kovempaan vauhtiin. Mäyrän paikan jälkeen, ns. Kirkkomäen ohitettuaan ja juuri ennen Kivijokea sekä Uotilan (nyk. Inkalan) risteystä, hän pysäytti hevosen tienlaitaan ja suuntasi sen pienelle kävelypolulle metsään. Robert nousi hevoskärryiltä alas, asteli hevoskärryjen viereen ja tarkisti, vieläkö Alexandra hengitti. Kun hän huomasi vielä elämän virtaavan neidissä, hän nousi rattaille, otti ja kietoi pitkät ohjakset neiti Geddan kaulan ympärille. Robertin hengitys kiihtyi kun hän kietoi nahkaiset ohjakset käsiinsä ja kuristi neiti Geddan elottomaksi. Alexandra Gedda ei enää hengittänyt. Robert sen sijaan hengitti hyvinkin raskaasti. Siinä samassa hän kopeloi läpi neidon vaatetusta löytäen pienen messinkireunaisen kukkaron ja sen sisältä 14 markkaa, joista yksi oli 10 markan kultakolikko. Sen lisäksi neiti Geddalta löytyi kultainen kaulakoru ja taskukello mustalla vitjalla. Nämä Robert laittoi hätäillen taskuunsa ja hyppäsi alas rattailta. Samassa taskukello tipahti hänen taskustaan maahan ja kellon lasi meni säröille sekä kellosta tippui viisari paikoiltaan.
Hovila tarttui neiti Geddaa käsivarresta ja repi tämän elottoman, velton ruumiin alas hevoskärryiltä, raahaten sen noin 6 metrin päähän kävelypolun varteen. Tämän jälkeen Hovila tutki neidon kapsäkkiä ja löysi sieltä naisten vaatteita, shaalin ja trikoo-kangasta lähes 5 kyynärää. Metsäpolun reunassa oli kaatunut suurikokoinen puu, joka kaatuessaan oli repinyt maata auki juurakon noustessa ilmaan. Tähän kaatuneen puun jättämään kuoppaan Robert tyhjensi kapsäkistä Alexandran vaatteet sekä raahasi hänen ruumiinsa. Hovila istui hetken ruumiin vieressä, riisui sitten neiti Geddalta kengät ja peitteli tämän muutamalla irtokivellä, risuilla, sammaleella ja heinillä. Neiti Geddan rottinkisesta eväskorista Robert löysi hieman voita ja kannikkaa, sekä erään kirjan. Hän laittoi löytämänsä shaalin, trikoo-kankaan ja neiti Geddan kengät kapsäkkiin ja nosti sen hevoskärryihin. Hengästyneenä murhatyöstä ja jälkiensä piilottamisesta hän nojasi kärrypolun vieressä olevaan puuhun, odotteli hengityksensä tasaantumista ja pisteli poskeensa Geddan eväskorista löytämänsä vehnäsen, pienen leivänpalan ja voin.
Tömäjärvelle sanaa kuulemaan
Kivijoen Ylitalosta Otto Sederholm oli pyytänyt 12-vuotiasta Karl-poikaansa yhdessä 7-vuotiaan pikkuveljensä Viktorin ja heidän parin kaverin kanssa tarkistamaan Haapasen haan, jossa Sederholmin eläimet laidunsivat. Kivijoki on Tömäjärven eteläpuolella, Kirkkomäen länsipuolella Kiviojan notkossa. Kivijoen Kivioja kulkee Tömäjärveltä kohti Alajärveä, jakaen Haapasen (tai Haapasten) maat Kivijoen Ali- ja Ylätalon kanssa. Pienen puron yli oli tehty jalankulkusilta, joka oli pojille tuttu paikka. Pojat juoksivat kinttupolkua pitkin tarkistamaan haan, jonka jälkeen heidän oli tarkoitus ylittää Härkätie ja kulkea metsäreittiä pitkin Tömäjärven torpalle kuulemaan juhannuspäivän Raamatun sanaa. Tömäjärven torppa oli syrjäisestä sijainnista huolimatta lähiseudulle tärkeä ”kinkeripaikka”.
Poikien tullessa hakaa tarkistamaan he kuulivat hevoskärryjen kolinaa läheiseltä metsäpolulta. Pojat juoksivat ääntä kohti ja törmäsivät kävelypolulla, jota usein vain talvisin käytettiin, hikiseen ja kasvoilta punaiseen mieheen. Mies oli selkeästi hengästynyt ja pojat huomattuaan tokaisikin: ”Eikö teittin pojaa ole menny päivänen hiaanne? Minun on menny niin kovin.” Tähän pojat olivat vain vastanneet ”Ej suinkaan” ja jatkaneet juoksujalkaa Vanhalle Härkätielle. ”Päivä hihaan”-sanonnalla tarkoitettiin työtä tai askaretta, joka vei tekijältä voimat niin, ettei muuta enää päivän aikana jaksanut. Härkätiellä pojat olivat pysähtyneet noin viideksi minuutiksi, hyvästelleet kaksi ystäväänsä ja huomanneet, kuinka mies hevosineen ja kärryineen olivat tulleet maantielle ja kääntyneet kohti Hämeenlinnaa. Sen jälkeen pojat jatkoivat matkaansa metsäpolulle kohti Tömäjärven torppaa.
Pojat eivät sen enempää kiinnittäneet asiaan huomiota tuolloin juhannuspäivänä. Karl Sederholm ei tiennyt lainkaan, millä asioilla mies oli metsäpolulla ollut, mutta oli kuitenkin huomannut hevoskärryissä kapsäkin. Totuus miehestä ja hänen tekosista paljastui vasta pari viikkoa myöhemmin.
Taskukello ja trikoota
Robert Hovilalle oli surmatyön ja kaiken huhkimisen jälkeen 30 asteen helteessä tullut jano. Paluumatkalla kaupunkiin hän pysähtyi Kirkkomäen itäpuolelle Mäyrän portille. Mäyrän torppari Kustaa Heddanpoika oli tuvansa ikkunasta nähnyt, kun ajuri Hovila oli ajanut jonkin aikaa sitten Hattulaa ja Renkoa kohti. Torppari tuli portille ja kysyi millä asialla ajuri oikein oli. Hovila halusi ostaa maitoa 15 pennillä ja Mäyrän torppari suostui tätä myymään. Samalla, kun hän tarjosi maitoa hengästyneelle Hovilalle, hän päätti udella tämän menemisiä kysymällä: ”Mihinkäs sää kyyritsit?” Hovila oli vastannut, että hän oli vienyt papin Rengon Kuittilaan vaikka oli pitänyt vaan Hyrvälään ajaa. Torppari Kustaa ihmetteli tätä suuresti, sillä Rengon Kuittilaan oli arvionsa mukaan peninkulman matka, eikä sitä nopeallakaan hevosella taiteta siinä ajassa mitä Hovila nyt väitti. Mäyrän torppari esittikin hieman sarkastisen jatkokysymyksen: ”Kui se ei tua hevonen ole lainkaan läkähtynny?” Hovilan vastaus oli ylimielinen: ”Se on sellanen hevonen ettei se näänny!” Siinä samassa Hovila otti taskustaan kellon ja totesi Kustaalle, että hänen pitää nyt jo kiiruhtaa, kun pitää ehtiä illaksi vielä Hämeenlinnan kautta Iso-Luolajaan.
Robert jatkoi matkaansa Tiirinkosken ja Vuorentaan ohitse, mutta hän ei palannutkaan Hämeenlinnaan eikä Vanajan Iso-Luolajan Hovilaankaan. Hän kurvasi Hirvilammelle ja sitä kautta veljellensä Hattulan Pikku-Luolajan Klaasion torppaan, lähelle Nihattulan kylää. Yhdessä veljensä Oskarin kanssa Robert ajoi edelleen Nihattulan kylään kraatari Karl Pihlgrenin luo. Kello lähenteli iltapäivä neljää, ehkä viittä. Räätäli ei ollut kotona, mutta itsellisleski Anna Lovisa Råman kertoi Pihlgrenin olevan lautavahdissa kylillä ja tulevan kotiin vasta myöhemmin. Robertia tämä ei haitannut vaan hän asteli sisään, otti kapsäkistä trikoo-kankaan ja sanoi, että siitä tulee valmistaa miesten vaatteita. Hän tulee myöhemmin niitä noutamaan. Trikoo-kankaan hän sanoi ostaneensa Hämeenlinnasta kauppias Kiuttulta ja maksaneensa siitä vähän yli 6 markkaa kyynärältä. Anna Råman oli huomannut, että Hovilalla oli kapsäkissään myös kengät ja shaali. Samoin hän näki Robertilla taskukellon.
Nihattulan räätäli Pihlgreniltä Robert ja veljensä Oskari palasivat Klaasion torpalle, jossa Oskari jäi pois kyydistä. Robert sanoi jatkavansa Hämeenlinnaan ja sieltä jalkaisin Iso-Luolajan Hovilaan vielä ennen iltaa. Hevoskärryt kulkivat kuitenkin Hirvilammentietä saapuen Vuorentaan kylään. Vuorentaan kylältä matka jatkui kohti Kuralan torppaa ja Iso-Luolajan Hovilaa. Matkan aikana Hovila otti kengät ja shaalin kapsäkistä ja nakkasi laukun Mäki-Laurilan ruispeltojen väliselle kärrypolulle. Kotiinsa, siis Iso-Luolajan Hovilaan (Robertilla oli myös huoneisto Hämeenlinnan keskustassa ajuri Helanderin luona) saavuttuaan, Robert antoi shaalin ja kengät 16-vuotiaalle siskolleen Mathildalle.
Mathilda asui yhdessä puusepänlesken Eva Lina Lindbergin kanssa, jotka molemmat ihmettelivät mistä Robert on tällaisia tavaroita saanut. Robert kertoi vain, että hän oli ostanut tavarat huutokaupasta. Mathildaa kiinnosti tietää, mitä hänelle tuodut lahjat olivat maksaneet. Robert ei suostunut hintaa paljastamaan vaan sanoi, ettei ole oikein kertoa lahjojen arvoa. Tämän jälkeen leskirouva Lindberg tiedusteli, oliko Robert ostanut tavarat huutokauppakamarilta ja mitä hän oli niistä maksanut. Lindbergille Robert kertoi että shaali oli maksanut 10 markkaa 25 penniä ja kengät 6 markkaa 35 penniä. Vielä juhannuspäivän iltana Robert oli ajanut hevosen kärryineen takaisin ajuri Helanderin kortteeriin noin kello 9 illalla ja mennyt huoneistoonsa Helanderin hänen myöhästymistä ja myöhäistä poissaoloaan huomaamatta.
Kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan
Sunnuntai 25.6.1882 valkeni Hämeenlinnassa vielä lämpimämpänä kuin juhannuspäivä. Auringonpaisteesta huolimatta Robert Hovila nukkui pommiin ja saapui kestikievarille myöhässä töihin. Ajureiden piti olla jo ennen aamu seitsemää valmiudessa hollikyyteihin, mutta Robert saapui vasta 8 ja 9 välissä. Ajuri Helander muisti tämän, koska se oli Robertin ensimmäinen myöhästyminen. Helander huomasi Robertilla myös taskukellon ja ihmetteli, miten hän oli voinut myöhästyä töistä vaikka hänellä oli taskukello? Hovila oli todennut Helanderille ostaneensa kellon veljeltään Oskarilta 15 markalla, mutta ei osannut selittää sitä, miksi hän oli nukkunut pitkään ja myöhästynyt töistä.
Tämän jälkeen Robert Hovila elää lähes viikon täysin normaalia holliajurin elämää, tehden töitä ja kyyditen asiakkaita, välillä vähän kotonaan juopotellen kuten aikaisemminkin. Ihan kuin mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ihan kuin hän ei olisi murhatyötä tehnytkään. Kukaan ei kiinnitä huomiota Robertiin eikä neiti Geddaan. Olihan neiti Geddan Pietarin-matkakumppani kertonut mm. Sofie Tammelanderille Tampereella juhannuspäivänä, että Alexandra palaa neiti Nyströmin luota viimeistään 1. heinäkuuta niin sanotuille mittumaarimarkkinoille. Geddaa ei siis odotettu saapuvaksi kotiin vielä muutamaan päivään.
Kun neiti Tammelander odottaa Tampereen asemalla lauantaina 1.7. Hämeenlinnasta saapuvaa junaa, jonka pitäisi tuoda hänen ystävättärensä neiti Gedda kotiin, hän huolestuu. Neiti Gedda ei ole saapuvilla eikä hän ole ilmoittanut itsestään mitään. Sofie Tammelander päättää kirjoittaa kirjeen Hattulan Kouvalan Laurilaan neiti Hilda Nyströmille ja kysyä neiti Geddasta. Samaan aikaan lauantaina 1. heinäkuuta Robert Hovila vie taskukellon korjattavaksi kelloseppä Heinoselle, joka merkitsee työn päiväkirjaansa.
Tiistaina 4. heinäkuuta Hovila vie kultaisen ristiriipuksen kultaseppä Tikanderille, myyden sen sulatettavaksi 3 markalla ja 50 pennillä. Tikanderilla ei kuitenkaan ole juuri tuolla hetkellä sopivaa pikkurahaa, mutta hän lähettää sällinsä leipuri Willandtsille vaihtamaan 5 markan seteliä pienemmiksi rahoiksi. Viiden minuutin päästä sälli palaa vaihtorahojen kanssa ja Hovila saa maksunsa korusta.
Torstaina 6. heinäkuuta Sofie Tammelander oli levoton ja rauhaton. Hän kyllästyi odottelemaan ja päätti toimia. Koska hänen kirjeeseensä ei tullut vastausta, eikä neiti Geddasta ole kuulunut mitään sitten juhannuspäivän, hän päätti itse lähteä vielä saman päivän junalla Tampereelta Hämeenlinnaan. Iltapäiväjuna lähti Tampereelta noin kello 16:10 ja saapui Hämeenlinnan asemalle reilut kaksi ja puoli tuntia myöhemmin, hieman ennen ilta seitsemää. Tammelanderin reittisuunnitelma oli identtinen Alexandra Geddan kanssa. Hän otti pika-ajurilta kyydin Hämeenlinnan asemalta kestikievarille ja sieltä hollikyydin Hattulan Kouvalan Laurilaan. Sofie Tammelander saapuu Kouvalan Laurilaan hämärtyvässä kesäillassa noin kello 21 aikaan.
Ystävä hädässä
Neiti Sofie Tammelander, oikealta nimeltä Gustava Sofie Wilhelmina Tammelander, oli syntynyt 1.6.1830 Teiskossa. Hänen isänsä oli Johan Gustaf Tammelander (s. 1792 Vehmaa, k. 1857 Teisko) ja äitinsä Johanna Sofia Bergh (s. 1796 Hämeenlinna, k. 1871 Teisko). Sofie Tammelander kuului kuuluisaan Sursill-sukuun ollen Anna Östensdotterin jälkeläinen. Hän oli lujatahtoinen nainen ja eli neitinä koko elämänsä, aivan kuten ystävänsä Alexandra Gedda sekä Hilda Nyström.
Sofie Tammelander sai kuulla Kouvalan Laurilassa, ettei neiti Geddaa ole siellä nähty lainkaan. Hilda Nyström ei osannut kertoa Sofielle mitään neiti Geddasta tai tämän matkasta Hämeenlinnasta Hattulaan. Sofie oli ihmeissään mitä hänen ystävälleen oli tapahtunut. Tammelander päätti jäädä Laurilaan yöksi ja ottaa heti perjantaina 7. heinäkuuta kievarikyydin takaisin Hämeenlinnaan. Kyyti saapuikin varhaisin aamulla ja Sofie oli Törnroosin kestikievarilla Hämeenlinnassa vielä aamun aikana. Siellä hän tiedusteli kestikievarin päiväkirjaa nähtäväksi ja sieltä löytyikin merkintä neiti A. Geddasta juhannuspäivältä. Nyt oli ainakin varmaa, että Alexandra oli tosiaan juhannuspäivänä ollut Hämeenlinnassa ja kestikievarilla. Päiväkirjasta kävi myös ilmi, että Gedda ei ollut yöpynyt kievarilla vaan ainoastaan ottanut hollikyydin. Ajuriksi oli merkitty Gustaf Adolf Helander.
Sofie pyysi välittömästi kievarinpitäjä Törnroosia etsimään ajuri Helanderin ja pyytämään tätä saapuvaksi kestikievarille. Ajuri Helander saapuikin viipymättä paikalle, sillä hän oli aivan kestikievarin ulkopuolella valmiina ajamaan kyytiä. Sisälle saavuttuaan neiti Tammelander kysyi tiukkaan sävyyn, minne Helander oli neiti Geddan kyydinnyt juhannuspäivänä. Ajuri Helander osasi kuitenkin kertoa, ettei hän ole kyydinnyt juhannuksena naisväkeä, mutta hänen renkiajurinsa Roopertti Hovila oli kyydinnyt yhden naisen Hattulaan.
Tammelander pyysi Helanderia ilmoittamaan Hovilalle, että tämä saapuisi kestikievarille pikimmiten vastailemaan hänen kysymyksiinsä. Hovila olikin lähes yhtä lähellä kuin Helander ja saapui muutamassa minuutissa kestikievariin, missä Sofie puhkui raivoa tivatessaan Robert Hovilalta minne tämä oli neiti Geddan kyydinnyt. Robert Hovila kertoi neiti Tammelanderille, että hän oli kyydinnyt juhannuspäivänä naisen Hattulan Hakimäkeen maatalon edustalle ja jättänyt sinne. Tarkempaa paikkaa hän ei kuitenkaan osannut kertoa. Sofie Tammelander oli kiukunpuuskassa todennut Hovilalle, että: ”Ettet vain ole murhannut häntä?” Robert Hovila oli tyynesti vastannut vain, ettei hän ole murhannut ketään. Helander ja Hovila poistuivat kestikievarista yhdessä Helanderin huoneiston suuntaan.
Neiti Tammelander ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Hän marssi suorinta tietä Hämeenlinnan kaupungin viskaali Nymanin luokse ja kertoi kaikki saamansa tiedot hänelle. Nyman ilmoitti välittömästi poliisikonttorille, että Robert Hovila tulee viipymättä toimittaa kuulusteltavaksi. Saamiensa tietojen lisäksi Tammelander osasi kertoa, että neiti Gedda oli noin 41-vuotias, hän oli palaamassa Pietarista ja hänellä oli aikeissa ostaa laadukasta kangasta sieltä tuliaisenaan. Näiden lisäksi Sofie kertoi myös, että neiti Geddalla oli kaulassaan kultainen ristiriipus.
Tutkinta alkaa
Kruununnimismies August Wilhelm Corander oli saapunut Hämeenlinnaan aamupäivällä perjantaina 7. heinäkuuta. Hän oli saanut kuulla poliisilta, että viranomaiset etsivät Robert Hovilaa, joka oli kadonnut tietämättömiin kestikievarin aamuisen kohtaamisen jälkeen. Samalla poliisi oli ilmoittanut A. W. Coranderille, että Oskari Klaasio Hattulan Pikku-Luolajasta, läheltä Nihattulaa, oli Robert Hovilan veli. Viranomaiset olivat myös kuulleet Robert Hovilan jättäneen Nihattulan räätälille vaatteita ja tavaroitaan.
Nimismies Corander lähti ensitöikseen Pikku-Luolajaan selvittämään, oliko Robertia siellä näkynyt. Corander kävi ensin kuitenkin Nihattulassa ja pyysi siellä mukaansa jahtivouti Elias Sohlmanin, kertoen tälle millä asialla hän oli. Räätäli Pihlgrenin luona nimismies sai kuulla, että Robert Hovila oli juhannuspäivänä tullut noin kello 4-5 aikaan iltapäivällä, räätälin itsensä ollessa poissa. Hovilalla oli ollut mukanaan 4 ja ¾ kyynärää trikoota, josta oli pitänyt valmistaa hänelle vaatteita. Samalla nimismies kuuli Hovilalla olleen mukanaan eräs kapsäkki, shaali, kengät, taskukello ja kultainen riipuskin. A. W. Corander oli vakuuttunut siitä, että Robert Hovilalla oli osuutta kadonneen naisen tapauksessa. Hänet tuli entistä nopeammin tavoittaa ja kuulustella.
Klaasion torpalle Pikku-Luolajassa johti päätieltä pieni hiekkatie. Torpan risteykseen tultaessa Corander ja Sohlman huomasivat, että risteyksen vieressä olevassa pienessä santakuopassa, mäntyjen ympäröimänä, makasi palttoon alla mies. Santakuoppa sijaitsi 40 askeleen päässä Klaasion risteyksestä ja 19 askeleen päässä päätiestä. Kun nimismies otti palttoon pois miehen päältä, tunnisti Sohlman hänet etsityksi Robert Hovilaksi. Corander kehoitti miestä nousemaan välittömästi ylös ja seuraamaan häntä ja jahtivouti Sohlmania. Mies totteli nimismiehen käskyä, mutta oli muutoin hieman hämmästynyt ja järkyttynyt. Hovila koitti selittää, että hänen oli tarkoitus käydä vielä ennen viikonloppua Nihattulassa räätälin luona ja oli siksi matkustanut Hämeenlinnasta Hattulaan perjantai-aamuna.
Hovila kuljetettiin Nihattulaan, tutkittiin ja asetettiin poliisikuulusteluun. Miehen housuntaskuista löytyi messinkireunuksinen kukkaro, jonka sisällä oli 3 markkaa ja 71 penniä hopeana ja joitakin kuparilantteja sekä ruotsalainen kuparikolikko. Kukkaro sisältöineen takavarikoitiin. Corander kysyi Hovilalta, oliko tämä kyydinnyt naista juhannuspäivänä ja minne hän oli naisen mahdollisesti kyydinnyt. Hovila vastasi: ”Otin naisen holliin Hämeenlinnasta. Skjutsasin hänet Porintiell’ liki Sattulan kievaria. Kievarin kohralla nainen pyys ettei hevosta vaihreta vaan ajetaa koko matka yhtä soittoa. Paikalle ei naisen sanomana ollut pitkääkään matkaa.” Sinne Hovila oli naisen sanojensa mukaan jättänyt ja saanut maksuksi 2 markkaa ja 15 penniä. Hän ei muistanut tai osannut kertoa paikan nimeä tai sitä, missä päin Sattulaa se oli. Kun nimismies ja jahtivouti aikansa tuota paikkaa tivasivat, Robert kertoi, että puolisen peninkulmaa (eli n. 4-5 kilometriä) Sattulan kievarilta. Paikan omistaja ja omistajatar olivat kuulemma maanviljelijöitä, jotka ottivat naisen vastaan rappusillaan. Maksun saatuaan Hovila väitti ajaneensa suoraan kotiin.
Kun Hovilalta tiedusteltiin, mistä hän oli saanut kapsäkin, shaalin, kengät, trikoo-kankaan, taskukellon ja ristiriipuksen, hän kertoi ostaneensa kapsäkin, shaalin ja kengät tuntemattomalta mieheltä Iso-Luolajassa. Trikoo-kankaan hän kertoi ostaneensa kauppias Kiuttulta ja noin kolmisen viikkoa sitten löytäneensä taskukellon Hämeenlinnan parkista ja kultaisen ristin Hämeenlinnan torilta. Hetken asiaa pohdittuaan Hovila muutti kertomustaan ja kertoi löytäneensä ristin samaan aikaan Hämeenlinnan puistosta kuin taskukellonkin. Hovila kuitenkin kiisti murhanneensa neiti Geddan, siitä huolimatta, että nimismies asiasta useamman kerran kysyi.
Kuulustelun jälkeen Hovila pidätettiin ja päätettiin kuljettaa Nihattulasta Hämeenlinnaan jatkokuulusteluja varten. Robert istui hevoskärryillä pää painuksissa ja Viisarin kohdalla hän päätti kertoa jahtivouti Sohlmanille totuuden asiassa. Vanki kuljetettiin Residenssikadun (nyk. Hallituskatu) ja Saaristenkadun kulmaan, missä nimismies Corander jäi pois kyydistä ilmoittaakseen viskaali Nymanille ja kaupunginvouti Hartelinille, että Robert Hovila on kiinni. Lisäksi Corander ilmoitti, että vanki on tunnustanut Sohlmanille murhanneensa neiti Geddan hollikyydin aikana. Hovila oli myös tunnustanut, että ruumis on kätketty metsään lähelle Kivijokea, hieman maantieltä syrjään, ja että neiti Geddan kapsäkki on nakattu Iso-Luolajaan ruispeltoon.
Maan poveen kätketty
Samaan aikaan perjantaina 7. heinäkuuta, aamulla ehkä kello 9-10 aikaan oli siltavouti Henrik Wallenius suorittamassa Iso-Luolajassa etsintöjä ja kuulusteluja. Hän oli saanut saman päivän aamuna tiedon Hämeenlinnan torilla viskaali Nymanilta ja neiti Tammelanderilta, että Robert Hovila oli kadonnut Tammelanderin aamuisen kuulustelun jälkeen ja hänet tulisi pikimmiten löytää. Neiti Tammelander antoi tarkan kuvauksen neiti Geddasta ja tämän tavaroista siltavoudille. Wallenius lähti viipymättä viskaali Nymanin pyynnöstä Robert Hovilan kotipaikkaan Vanajan Iso-Luolajan Hovilaan. Siellä puusepänleskirouva Lindberg oli välittömästi osannut mainita Hovilan tuoneen Mathilda-siskolle juhannuspäivän iltana shaalin ja parin kenkiä. Wallenius oli nämä takavarikoinut sekä kertonut Lindbergille, että: ”Roopertti pääsi karkuun ja on hukassa.” Palattuaan Hämeenlinnaan kestikievariin shaalin ja kenkien kanssa, oli neiti Tammelander tunnistanut kengät ja todennut niiden kuuluvan neiti Geddalle.
Perjantai-iltapäivällä 7. heinäkuuta nimismies Corander ja vouti Hartelin menivät Hovilan ja Helanderin kaupungin huoneistolle. Vankia pyydettiin nousemaan rattailta ja noutamaan kultainen ristiriipus huoneistostaan, josta hän oli Nihattulassa kuulustelujen aikana kertonut. Tässä vaiheessa Hovila kertoi, että hän oli valehdellut kuulusteluissa, mutta sanoi ilmoittavansa kultaisen riipuksen paikan heti, kun se muistuisi hänen mieleensä. A. W. Corander pyysi saada kaksi kyytihevosta kestikievarista, ajatuksena kuljettaa vanki näyttämään heittämänsä kapsäkin paikan sekä Vanhan Härkätien reunaan hautaamansa neiti Geddan ruumiin sijainnin. Kaupunginvouti Hartelin ja kestikievaria pitänyt Törnroos lupautuivat seuraamaan nimismiestä ja vankia. Hevoset kulkivat Poltinahon kasarmien ja Hämeenlinnan uuden hautausmaan ohitse (nyk. Ahveniston hautausmaa), kunnes saapuivat Iso-Luolajan Laurilaan. Mäki-Laurilan ruispeltojen väliseltä kärrypolun reunalta löytyi Hovilalle entuudestaan tutun näköinen tyhjä kapsäkki, joka poimittiin mukaan. Sieltä matka jatkui Vuorentaan kylään, josta käännyttiin vanhalle Turuntielle (Härkätie) kohti Hattulan Kouvalaa. Kun nimismies ja vanki pääsivät Kirkkomäen laelle Kivijoen puolelle noin 9 ja ¾ virstaa Hämeenlinnasta, nousivat he hevoskärryistä ja Corander pyysi vankia näyttämään murhapaikan.
Härkätieltä lähtee pieni kävelypolku, joka johtaa ensin lähes luotisuoraan, mutta kaartuu sitten puolikaaren muotoisena, ja jota ympäröi kuusimetsä. Kävelypolkua käytetään ainoastaan talvisin kulkureittinä. Vanki laahustaa kävelypolulla ja osoittaa ruumiin sijainnin noin kymmenen kyynärän päässä tieltä, tien oikealla puolella suurimpien kivien vieressä olevassa kuopassa. Neiti Geddan ruumis oli peitelty turpeella, sammaleella, risuilla ja vierestä löytyneillä noin 0,5-1,5 kilon kivillä ja oli lähes täysissä pukeissa, vain hattu ja kengät puuttuivat. Neiti Gedda oli puettu mustaan hameeseen, irtokaulukseen, mansetteihin, villapusakkaan, villahameeseen ja pellavahousuihin. Näiden alla naisten alusasut ja sukat. Ruumiin vieressä oli kahvallinen rottinkikori, jonka sisällä oli pöytäveitsi ja pieni purkki, jossa oli ollut voita. Kävelypolun toiselta puolelta löytyi ”Tvenne Äktenskap”-niminen kirja. Se oli heitetty ilmeisesti kävelypolulta metsään, n. 15 metrin päähän maastohaudasta.
Robert Hovila määrättiin poistamaan kivet, risut ja sammal ruumiin päältä ja avaamaan hauta. Nyt vanki sai itse nähdä kättensä jäljet ja tekojensa seuraukset, millaista vahinkoa hän oli suurella välinpitämättömyydellään aiheuttanut. Tämän jälkeen nimismies Corander pyysi vankia nostamaan jo osin mädäntyneen ruumiin ylös hautakuopasta. Hovila puisti päätään ja kieltäytyi koskemasta neiti Geddan ruumiiseen. Hovilaa selvästi näky ja ajatus ruumiin nostamisesta hevoskärryille kuvotti. Vouti Hartelin ja A. W. Corander pakottivat Hovilan nostamaan neiti Geddan ruumiin, kun oli sen sinne kerran hävittänytkin. Vaivalloisesti, aivan kuin Robertista olisi kaikki voimat kaikonneet, hän nosti neiti Geddan maakuopasta, kantoi tämän maalliset jäännökset Kivijoelta pyydetyille kuormarattaille, jotka ajettiin välittömästi Hämeenlinnan hautausmaalle. Hautakuopan pohjalta löytyi useita naisten vaatteita, kuten villahame, alusasuja, sukkia ja palttoo, joka oli ilmeisesti ollut neiti Geddan harteilla. Maastotutkimuksen ja Geddan ruumiin siirtämisen jälkeen vanki päätettiin pitää vangittuna Vuorentaan kylän pidätyssellissä seuraavaan päivään saakka, jolloin tutkimuksia oli tarkoitus jatkaa Hämeenlinnassa.
Lausuntoja ja tunnustuksia
Aamulla, lauantaina 8. heinäkuuta, vanki päätettiin kuljettaa Vuorentaan kylästä takaisin Hämeenlinnaan poliisikonttorille, jossa A. W. Corander jatkoi vangin kuulustelua vouti Hartelinin ja poliisi Ahlströmin läsnäollessa. Poliisi Ahlström oli noutanut taskukellon kelloseppä Heinoselta. Samalla Robert Hovila kertoi, että hän oli myynyt kultaisen ristikorun kultaseppä Tikanderille tiistaina 4. päivä. Hän oli saanut tästä maksun 3 markkaa ja 50 penniä, jonka nyt tunnusti viranomaisille. Tämän johdosta haettiin kuulusteluihin poliisikonttorille kultaseppä Tikander, joka kielsi tuntevansa vankia ja ilmoitti, ettei muista ostaneensa tältä kultaista ristiriipusta.
Tikander oli poliisin pyynnöstä etsinyt huolellisesti kyseistä ristiä sepänliikkeestään, mutta ei ollut löytänyt sellaista. Samassa Tikander kuitenkin myönsi, että oli tuona päivänä sulattanut kultatavaroita, mutta ei pystynyt muistamaan oliko niiden seassa myös kultainen ristikoru. Lopuksi Tikander kiisti tyystin ostaneensa vangilta kultakorua. Hovila kuitenkin lisäsi kertomukseensa sen, että sepän sälli oli käynyt Willandtsilla rahaa vaihtamassa ja että hän oli näistä vaihtorahoista saanut maksunsa. Tämän Tikander myönsi oikeaksi. Todennäköisesti kultainen risti oli päätynyt Tikanderin sulattamaksi, eikä sitä koskaan löytynyt.
Nimismiehen kysyessä taskukellosta ja sen joutumisesta kelloseppä Heinoselle oli Robert vastannut, että hän oli pudottanut kellon laittaessa sitä taskuunsa. Tämä oli tapahtunut vähän sen jälkeen, kun hän oli kellon neiti Geddalta ottanut. Hän oli vienyt kellon Heinoselle korjattavaksi rikkoutuneen lasin ja tippuneen viisarin takia.
Neiti Tammelander kertoi kuulusteluissa, että hän piti yhdessä neiti Geddan kanssa liikettä Tampereella, ja että neiti Geddan oli tarkoitus juuri ennen juhannusta matkustaa Pietariin ostamaan kauppatavaroita. Alexandra Geddan piti palata Pietarista Tampereelle alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan viimeistään 28. kesäkuuta, mutta hän oli päättänyt jäädä juhannuspäivänä Hämeenlinnaan ystävätärtään tapaamaan. Tämän Sofie Tammelander oli kuullut neiti Geddan matkakumppanilta, joka oli tiedon muuttuneista matkasuunnitelmista välittänyt Tammelanderin tietoon. Sofie ei kuitenkaan muistanut tämän henkilön nimeä, joka neiti Geddan kanssa Pietariin matkusti. Joka tapauksessa neiti Geddan oli pitänyt palata viimeistään mittumaarimarkkinoiksi 1.7. takaisin Tampereelle.
Ajuri Kustaa Helander kertoi viranomaisten kuulustelussa, että hän oli ottanut Robert Kustaanpoika Hovilan palvelukseensa tammikuun 5. päivä 1882. Helander kertoi, että Roopertti oli käyttäytynyt hänen luonaan moitteettomasti, mitä nyt joskus sortunut iltaisin juopottelemaan huoneistossaan. Hovila oli Helanderin puheiden mukaan pitänyt holliajurin työstä, ollen luotettava ajuri kestikievarin kyytiläisille. Sen sijaan muutama muu Robertin tuntenut kuului kertoneen, että hänellä oli taipumusta mielenvikaisuuteen, ja että hän oli aikaisemminkin pyrkinyt lähentelemään kyytiläisiä. Ajuri Helander kertoi, että hän oli juhannuspäivän jälkeisenä aamuna ihmetellyt Robert Hovilan myöhästymistä töistä. Hämmennystä oli lisännyt se, että Helander oli tuona aamuna huomannut Hovilalla ensimmäistä kertaa taskukellon. Helander kertoi, että he olivat edellisenä aamuna kestikievarilta poistuneet Hovilan kanssa Helanderin kortteeriin, ja että molemmat miehet olivat menneet huoneistoihinsa. Hän ei ollut ensin huomannut Robertin karanneen. Helander havaitsi vasta hetkeä myöhemmin, että Robert oli livahtanut porttikongista vähin äänin livohkaan.
Kuulustelujen päätyttyä Sofie Tammelander matkusti takaisin kotiin Tampereelle. Ajuri Helander, kultaseppä Tikander ja kelloseppä Helander jatkoivat töitään. Vanki Robert Hovila siirrettiin Hämeen linnaan vankityrmään odottamaan jatkokuulusteluja ja tuomiota.
Ei osaa selittää
Maanantai 10. heinäkuuta oli kohtalaisen lämmin kesäpäivä, mutta silloin satoi vettä ja ajoittain myrskysi. Neiti Geddalle järjestettiin hautajaiset Tampereella ystävien läsnäollessa. Neiti Tammelander oli menettänyt ystävänsä ja liikekumppaninsa. Hilda Nyströmin pitkäaikainen ystävätär oli poissa. Iivananlinnan (Ivangorod) 99. jalkaväkirykmentin majuri Blechard Gedda sai myös viestin siskonsa ennenaikaisesta poismenosta ja alkoi järjestämään matkaa Tampereelle.
Samaan aikaan Hämeenlinnassa jatkettiin Robert Hovilan kuulusteluja, tällä kertaa linnan konttorissa. Vankia vartioivat linnanritarit Henrik Selin ja Anders Wilen. Kuulusteluissa Robert Hovila kertoi, että Viisarin ja Vuorentaan kylän välillä hän oli siirtynyt hevoskärryillä takapenkille, neiti Geddan viereen ja ohjasti hevoskärryjä sieltä. Robert kertoi myös, ettei hän lyönyt neiti Geddaa kivellä, vaikka näin ovat monet puheissa kertoneet. Hän oli ensin lyönyt oikealla kädellä Geddaa päähän, vasemman puolen ohimoon ja sitten perään vasemmalla kädellä osuen neitiä toistamiseen päähän. Hovila kertoi myös, että tuolloin neiti Gedda oli ollut vielä hengissä. Hän oli vasta myöhemmin matkan aikana kuristanut tämän ohjaksilla. Rottinkisen ruokakorin ja neidin hatun hän oli peitellyt sammaleella.
Kun Hovilalta kysyttiin syytä murhatyölle, ei hän osannut selittää sitä lainkaan. Nimismies tiedusteli, oliko Hovila aikonut ryöstää neiti Geddan ja ajatteliko hän, että Geddalla oli varoja mukanaan. Robert kertoi, ettei hän tehnyt tekoaan rahan takia, ja että hänellä oli vielä veljensä Oskari Klaasion kanssa osuus n. 2000 markan perintöön. Kylillä puhuivat, että Rooperttiin oli mennyt lopullinen hulluus, siitä kuulemma oli jo ajoittain nähty merkkejä. Kuulustelut päätettiin ja Robert Kustaanpoika Hovila vietiin takaisin linnan vankiselliin odottamaan tuomiota. Täysimääräinen tunnustus oli nyt saatu ja neiti Geddan hautajaiset vietetty. Sofie Tammelander ripusti mustan hattunsa hattutelineeseen ja riisui surupuvun. Corander, Nyman, Hartelin, Ahlström, Törnroos ja Helander menivät koteihinsa ja jatkoivat elämäänsä normaalisti. Neiti Hilda Nyström palasi seuraavana päivänä Tampereelta omistamaansa Hattulan Kouvalan Laurilaan.
Tienpää
Kun surullisen sateinen maanantai vaihtui tiistaiksi 11. heinäkuuta, Hämeenlinnassa herättiin jälleen koleaan ja kosteaan aamuun. Lämpötila oli laskenut, aivan kuin syksy olisi saapunut. Hämeen linnassa vartijoiden askeleet kaikuivat pimeillä käytävillä, tyrmän ja sellin avaimet isossa renkaassa kilisten. Hovilan häkille tultaessa vartijat huomasivat sisällä elottoman Roopertin. Robert Hovila oli yön aikana pujottanut päänsä vyöstään tekemään silmukkaan ja hirttäytynyt vankisellissään. Neiti Geddan murhaaja oli riistänyt henkensä hänelle tiedossa olleen valottoman tulevaisuuden kynnyksellä. Alexandra Geddan elämä päättyi juhannuspäivänä lauantaina 24.6.1882 Hämeen Härkätiellä, Kirkkomäen ja Kivijoen välisellä maantienpätkällä. Neiti Gedda oli kuollessaan 40 vuoden ikäinen. Robert Kustaanpoika Hovila kohtasi matkan pään Hämeen linnan häkissä tiistaina 11.7.1882, 26-vuotiaana.
Neiti Sofia G. Tammelander muutti Pirkkalasta Tampereelle neiti Geddan hautajaisten jälkeen 14.7.1882. Heidän leipomoyrityksensä Kauppakadulla ajautui konkurssiin seuraavana vuonna. Neiti Tammelander eli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Tampereen Amurissa, Kortelahdenkatu 2:ssa, kunnes hän vanhana neitinä 1906-1908 välisenä aikana, yli 75 vuotiaana, siirtyi Papinkatu 24:n vanhainkotiin. Neiti Tammelander oli n. 15 vuotta vanhainkodin asukas ja hän kuoli vanhuuteen 14.9.1922.
Neiti Hilda Margaretha Lovisa Nyström (s. 20.7.1838 Hämeenlinna) omisti ja viljeli Kouvalan Laurilaa vielä vuoteen 1888 asti. Hattulaan hän oli tullut 1874 Kylmäkosken Poutalan Mikkolasta, jonka hän oli ostanut itselleen 1870. Hilda osti maatilan halvalla, laittoi sen kuntoon ja kukoistukseen ja myi edelleen. Kylmäkosken Mikkolan hän myi usean tuhannen markan voitolla. Hattulasta Hilda Nyström muutti Pirkkalaan Maatialan puustelliin eli sotilasvirkataloon tammikuussa 1888. Vuonna 1891 Hilda osti Urjalan Huhtisista Heikkilän eli Mäkelän ja viiden seuraavan vuoden aikana laittoi sen kuntoon. Hän myy maatiloja useiden tuhansien markkojen voitolla ja ostaa saamillaan rahoilla Teiskon Wärmälän Isokartanon perintörustitilan 15.8.1896. Teiskossa Hilda ei kuitenkaan viihdy kuin pari kuukautta, sillä jo marraskuussa 1896 hän muuttaa sieltä Helsingin pitäjään, nykyiseen Vantaan kaupunkiin. Tämän jälkeen Hilda ostaa vielä Porvoon Suutalan, Pakkalan ja Berndtsin maatilat kapteeni F. Överströmiltä 1.7.1897 kauppahintaan 65000 markkaa. Lopulta Hilda asettuu itsenäisenä vanhana neitinä Helsingin Pikku-Huopalahteen. Hän nukkuu kuolonuneen Helsingin diakonissalaitoksella 10.10.1910, 72-vuotiaana. Hilda Nyström on testamentannut yli 80000 markan omaisuutensa erilaisille vanhusjärjestöille, kuulo- ja näkövammaisten yhdistyksille sekä vähävaraisille naisille ja ukoille. Hilda Nyström oli poikkeuksellinen nainen tuona aikana. Hän luki ja opiskeli itsenäisesti. Hän oli erinomainen maanviljelijä ja hallitsi peltojen ja luonnon moninaisuuden. Hän eli samalla aikakaudella Minna Canthin kanssa ja ansaitsee mielestäni vähintään yhtä suuren arvostuksen kuin rouva Canth, omapäisenä, itsenäisenä voimakkaana naisena ääripatriarkaalisessa yhteiskunnassa. Hilda Nyström oli myös valokuvaaja I. K. Inhan serkku. Into Konrad Inha oli alunperin Nyström, ja hän oli Hildan isän veljenpoika.
Kruununnimismies August Wilhelm Corander oli syntynyt 15.11.1834 Helsingissä ja hän toimi viimetöikseen 1890-luvulla Hattulan nimismiehenä, kunnes teki konkurssin. Hän muutti takaisin Helsinkiin ja kuoli 13.3.1909.
Alexandra Geddan murha Hämeenlinnan ja Hattulan rajalla, Hämeen Härkätiellä, vaipui unholaan viimeistään 1910 ja 1922 neiti Geddan ystävättärien mukana.
Päähenkilöiden sukuhistoriaa
Alexandra Berndtsdotter Gedda
s. 7.12.1841 Hinnerjoki Pappila (kastettu 17.12.1841 Hinnerjoki Pappila)
k. 24.6.1882 Hattula Kirkkomäki (murhattu)
ruumis tuotu 7.7.1882 Hämeenlinnan hautausmaalle Ahvenistolle, hautajaiset pidetty maanantaina 10.7.1882 Tampereella
Alexandran vanhemmat:
– Berndt Fredrik Carlsson Gedda (s. 4.4.1804 Lohja Nummis, k. 22.8.1860 Teisko Asuntila eli Pappila, kuolinsyy: keuhkotauti, haudattu 23.10.1860)
– Eva Sofia Lindström (s. 9.2.1797 Hämeenlinna, k. 3.6.1877 Pirkkala Hyhky Suoniemi Simola torp)
vihitty 7.9.1830 Somerolla
Alexandran sisarukset:
– Kuolleena syntynyt poikalapsi (s. 29.6.1831 Humppila Koivisto, k. 29.6.1831 Humppila Koivisto)
– Amanda Sophia Gedda (s. 14.10.1832 Humppila Koivisto, k. 9.3.1833 Humppila Koivisto [kuolinsyy: isorokko, haudattu 1.4.1833])
– Birger Fredric Gedda (s. 5.2.1834 Humppila Koivisto, k. 1862/1863) mainitaan 1861 Porin tarkk’ampujapataljoonassa luutnanttina (pataljoonan kasööri), ylennetty luutnantiksi 1858. Lehtiartikkeli mainitsee: ”Vuonna 1863 luutnantti Birger Fredrik Gedda wainaan…”
– Berndt Florus Gedda (s. 21.7.1835 Humppila Koivisto, k. 16.8.1881 Tampere [kuolinsyy: tuntematon pitkällinen sairaus, haudattu 21.8.1881]), vihitty 8.9.1872 Tampereella Vilhelmina Henricsdotter Raskin kanssa.
– Julie Elise Gedda (s. 11.12.1836 Humppila Koivisto, k. 1.12.1842 Hinnerjoki Pappila [kuolinsyy: hinkuyskä, haudattu 26.12.1842])
– Blechard Frans Gedda (s. 14.9.1838 Hinnerjoki Pappila, k. ?), nuorempi aliupseeri Suomen ruotujakoisen 3. Oulun Tarkk’ampujapataljoona 26.10.1854 – 04.03.1855. 1883 mainitaan majurina 99. Ivangorodin (Iivananlinnan) jalkaväkirykmentissä Tsaarin armeijassa. Oli paikalla Alexandra Geddan ja Sofie Tammelanderin konkurssiasiassa Tampereella 1883. Kuollut siis joskus tämän jälkeen.
Gustava Sofie Wilhelmina Tammelander
(myöhemmin Sofie Tammelander ja Sofia G. Tammelander)
s. 1.6.1830 Teisko
k. 14.9.1922 Tampere (Vanhainkoti)
Sofien vanhemmat:
– Johan Gustaf Tammelander (s. 24.1.1792 Vehmaa, k. 8.7.1857 Teisko)
– Johanna Sofia Bergh (s. 15.5.1796 Hämeenlinna, k. 13.2.1871 Teisko)
vihitty x.5.1826 Kangasala
Sofien sisarukset:
– Johanna Augusta Tammelander (s. 8.1.1828 Teisko, k. 30.1.1878 Lempäälä – haudattu Messukylän vanhan kirkon hautausmaalle, Tampere) – vihitty 27.8.1857 Teiskossa, Carl Johan Liljelundin (s. 18.4.1830 Västervik, Kalmar, Ruotsi, k. 8.7.1857 Teisko tai 26.5.1868 Tampere) kanssa, heillä oli 4 lasta
– Johan Fredrik Tammelander (s. 25.4.1834 Teisko, k. 7.5.1868 Teisko) – vihitty 21.9.1864 Hatanpää Messukylä, Aina Eva Elisabeth Johanintytär Holmbergin kanssa (s. 20.3.1841 Viipuri, k. 19.3.1912 Tampere), kolme lasta (tunnettu tamperelainen varatuomari, pankinjohtaja ja Teiskolan kartanon omistaja Johan Axel Tammelander [29.6.1865-13.3.1926], Karl Fredrik Tammelander, Elin Johanna Elisabeth Tammelander)
Sofie Tammelanderin Sursill-kytkös:
Gustava Sofie Wilhelmina Tammelander kuuluu SURSILL-sukuun, Anna Östenintytär Sursillin jälkeläinen.
– Gustava Sofia Vilhelmina Tammelander (1830-1922)
– Johan Gustaf Johansson Tammelander (1792-1857)
– Johan Fredricsson Tammelander (1748-1830)
– Fredric Jacobsson Tammelander (1690-1778)
– Jacob Michaelsson Tammelander (-1722)
– Michael Casparsson Tammelander ent. Alstadius (1605-1647)
– Agneta Hansdotter Frese (1579-1691)
– Anna Östensdotter Sursill (~1557-1615)
– Östen Ericsson Sursill (~1533-~1582)
– Eric Ångerman (~1480-~1552)
Robert Gustafsson Hovila
(kasteessa nimi Gustaf Oskar Gustafsson Klasio)
s. 2.3.1856 Hattula Pikku-Luolaja Klasio
k. 11.7.1882 Hämeenlinna Hämeen linna vankila
kuolinsyy hirttäytyminen
Robertin vanhemmat:
– Gustaf Alexander Christiansson Skyttälä eller Klasio (s. 15.2.1827 Loppi Launonen Skyttälä, k. 28.2.1868 Vanaja Iso-Luolaja Hovila, kuolinsyy: pilkkukuume tai lavantauti)
– Fredrica Ericsdotter Hovila (s. 29.1.1827 Vanaja Iso-Luolaja Hovila, k. 20.3.1869 Vanaja Iso-Luolaja Hovila [kuolinsyy: pilkkukuume tai lavantauti])
Robertin sisarukset:
– Henric Victor Gustafsson Hovila (s. 18.1.1854 Loppi, k. ? [muuttanut Janakkalaan 1871])
– Oscar Gustafsson Klaasio (s. 5.9.1857 Hattula, k. ?)
– Wilhelmina Gustafsdotter Klaasio (s. 2.6.1860 Vanaja, k. 1861)
– Eric Johan Gustafsson Hovila (s. 13.5.1864 Vanaja Iso-Luolaja Hovila, k. [muuttanut 1883 Hämeenlinnan kaupunkiin])
– Mathilda Gustafsdotter (s. 21.2.1866 Vanaja Iso-Luolaja Hovila , k. ? [muuttanut 1885 Hämeenlinnan kaupunkiin])
Hilda Margaretha Lovisa Nyström
s. 20.7.1838 Hämeenlinna
k. 10.10.1910 Helsinki Huopalahti
Hildan vanhemmat:
– Carl Henric Nyström (s. 25.11.1805 Siuntio, kävi Lohjan pedagogian, muutti HML 1821, osti Lastusten kartanon 1843 ja myi sen 1857. Osti Matkun ja Vuolteen kartanon tuolloin, k. 11.6.1879 Urjalassa Vuolteen kartanossa)
– Christina Lovisa Sirelius (s. 11.3.1813 Hämeenlinna, k. 17.3.1884 Urjala Vuolteen kartano)
Hildan sisarukset:
Hämeenlinnassa syntyneet
11.1.1840 Carl Aaron
1.10.1841 Emil Ferdinand
Lempäälän Lastusissa syntyneet
25.8.1843 Magnus Bartholomeus
23.3.1845 Fanny Wictoria
5.2.1847 Solmus Agathon (Hämeenlinnan lyseon ylioppilas, senaatin ylim. kirjuri, kuollut 17.9.1875.)
15.8.1848 Johan Sten Knut
22.1.1850 Carl Henrik
31.10.1851 Blida Elina
11.11.1853 Alma Emilia
21.10.1856 Alexander (Hilda Nyström oli yksi kummeista)
Urjalan Vuolteen kartanossa syntyneet
7.4.1859 Otto Vilhelm
12.10.1861 Hugo Valfrid Garibaldi (k. 1883)
Carl Henric Nyströmin veli oli Johan Abraham Nyström (s. 24.4.1816 Siuntio). Johan Abraham Nyströmille ja vaimolleen syntyi poika Into Konrad 12.11.1865 Virroilla. Into Konrad Nyström otti myöhemmin sukunimen Inha. Hilda Nyström oli siis valokuvaaja I.K.Inhan serkku.
Hilda Nyströmistä löytyy myös lyhyt Wiki-artikkeli: LINKKI
Lähteet
SSHY:n kirkonkirjojen kuva-arkisto: mm. Hämeenlinnan kaupunkiseurakunta, Hattulan seurakunta, Vanajan seurakunta, Urjalan seurakunta, Lempäälän seurakunta, Teiskon seurakunta, Tampereen seurakunta, Pirkkalan seurakunta jne. (Rippikirjat, syntyneet ja kuolleet, sisään- ja ulosmuuttaneet yms.)
Sanomalehdet: Hämäläinen 1882, Hufvudstadsbladet 1882, Hämeen Sanomat 1882, Aamulehti 1882, Tampereen Sanomat 1882, Suomalainen Wirallinen Lehti 1882 jne.
Juhan suku-uutiset Blogi: LINKKI
Arkiveisut Geddan ja Robert Kustaanpojan tapauksesta: LINKKI1 & LINKKI2
Neiti Geddan lukema kirja ”Tvenne Äktenskap”: LINKKI
